Susiheitot viikonloppu on edessä ja kerrataan vähän ohjelmaa.
Torstai 23.7.2015 Viikkokisat
Perjantai 24.7.2015 Parikisat
Sunnuntai 26.7.2015 SFL:n alaiset Susiheitot 2015
Näinä aikoina rata on pelattavissa 18 väyläisellä kisa layoutilla. Huomioikaa että sunnuntaina rata on täysin suljettu muulta pelaamiselta. Kisojen ulkopuolisena aikana korit ovat lisäväyliltä poissa. Paikkapaikoin on ihmeellisiä OB alueita (kuten esimerkiksi kiinteä 4 väylä on muunnettu niin että nelosen tiiltä heitetään lyhennettyyn saariväylään. ) vaikkei näillä alueilla olekkaan koria, olkaa muut käyttäjät ystävällisiä ja antakaa OB alueiden olla rauhassa. Samoten lisäväylillä ovat tiipaikoilla väyläopasteet. Rata palautuu normaaliin käyttöön ja normaali layoutiksi heti Sunnuntaina kisojen jälkeen.
Torstai 23.7.2015 Viikkokisat
Torstain viikkokisat pelataan kisa leiskalla. Viikkokisoihin mahtuu 72 ensimmäistä pelaajaa. Hyvä paikka tulla hakemaan väyliä susiheittoihin.
Erilliset ratakartat jaetaan paikanpäällä joka poolille mutta tässä muutama huomautus jotka on otettava vakavissaan:
Väylä 2: Väylä pelataan lenkkipolkua pitkin parkkipaikan ja ”radan välissä” Ennen heittoa on oltava erittäin tarkka ettei muita käyttäjiä ole väylällä.
Väylä 4: Väylä on oikealle kääntyvä antsaliidätys. Väylällä on mando. Tämän väylän kori on hyvin lähellä lenkkipolkua joka on OB. Ennen avausta tällä väylällä on PAKKO SPOTATA. Jos kiekko lentää ilman että ei ole varmistettu että väylää ja väylän jälkeistä tietä, niin se johtaa välittömään diskaukseen kisasta.
Väylä 15: Tämä S väylä pelataan täysin lenkkipolkua pitkin ja tällä väylällä sama juttu. Tämä väylä on pakko spotata (ensimmäisessä mutkassa avauksessa spotteri) avausheitolta ja sekä korille lähestymisessä. Kuten väylä 4, ellei väylää ole spotattu kun kiekko lentää heittäjä diskataan välittömästi.
Kyseessä on vaaratilanteiden ehdoton poissulkeminen ja varmistetaan, että saamme pelata jatkossakin Sipoossa kilpailuja. Kiitos ymmärryksestä ja turvallista peliä!
OSALLISTUMINEN
Jäsenet 2e muut 3e
Seuran naiset ja junnut ilmaiseksi, muut 1e
vapaavalintainen holaripotti 1e
ilmottautuminen klo 17:30-17:50
pelaajakokous 18:00
startti 18:30
Näissä viikkokisoissa palkitaan 3 parasta tulosta. Loput palkinnot arvotaan tavalla tai toisella.
Palkinnot tulee normaalisti sähköpostiin ja palkinnot tarjoaa innova store.
Perjantai 24.7.2015 Parikisat
Perjantaina pelataan parikisat kyseisellä radalla. Toinen hyvä hetki kokeilla miltä Susiheitot leiska tuntuu.
Parikisat pelataan golf lähdöllä klo 16:00-18:30 heti kun on kaksi paria valmiina pelaamaan. Kisan osallistumismaksu on 10e / pari ja payout 100% (50%, 30% ja 20%) Holaripottia ei ole.
Ja samat huomautukset:
Väylä 2: Väylä pelataan lenkkipolkua pitkin parkkipaikan ja ”radan välissä” Ennen heittoa on oltava erittäin tarkka ettei muita käyttäjiä ole väylällä.
Väylä 4: Väylä on oikealle kääntyvä antsaliidätys. Väylällä on mando. Tämän väylän kori on hyvin lähellä lenkkipolkua joka on OB. Ennen avausta tällä väylällä on PAKKO SPOTATA. Jos kiekko lentää ilman että ei ole varmistettu että väylää ja väylän jälkeistä tietä, niin se johtaa välittömään diskaukseen kisasta.
Väylä 15: Tämä S väylä pelataan täysin lenkkipolkua pitkin ja tällä väylällä sama juttu. Tämä väylä on pakko spotata (ensimmäisessä mutkassa avauksessa spotteri) avausheitolta ja sekä korille lähestymisessä. Kuten väylä 4, ellei väylää ole spotattu kun kiekko lentää heittäjä diskataan välittömästi.
Kyseessä on vaaratilanteiden ehdoton poissulkeminen ja varmistetaan, että saamme pelata jatkossakin Sipoossa kilpailuja. Kiitos ymmärryksestä ja turvallista peliä!
Sunnuntai 26.7.2015 SFL:n alaiset Susiheitot 2015
infot susiheitoista kisakoneesta
Tapahtuma alkaa niin että ensimmäiselle kierrokselle pelaajat lähtee klo 10:00. Toisen kierroksen lähtö on klo 15:00.
noin klo 12:00 lähtien paikanpäällä aukeaa partiolaisten makkarakoju.
DGstore.fi on paikanpäällä koko viikonlopun mukanaan jonkinlainen läjä erilaisia kiekkoja. (hyvä väylä ostaa Sipoosta huippulaadukkaita frisbee kiekkoja) tervetuloa ostoksille!
Paikanpäällä on myös treenikoria ja tutka millä voi mitata kuinka kovaa heitto oikein lähtee.
Kisojen ajan muutamilla väylillä (ainakin 4 ja 15) on lippumiehet. Pelaajat siis huomioikaa, että lippumies antaa luvan heittää ennen heittoa.
Yleisö on tervetullut tapahtumaan, mutta huomioikaa pelaajat ja antakaa heille tila ja rauha pelata.
Tervetuloa paikanpäälle!