tulos_sodis_sarkela_special_17

Huikeat 26 epätosikkoa muovin liidättäjää uskaltautui paikalle katsomaan mitä se Särkelä on tällä kertaa keksinyt. Ensimmäinen kierros pelattiin hieman tuulisessa kelissä, jonka jälkeen kokoonnuttiin jakamaan ryhmät uusiksi. Tulostaso jäi melko maltilliseksi, johtuiko sitten tuulesta vai pelaajien jännityksestä, sitä ei tarina kerro, mutta toisessa pelaajakokouksessa jännitys oli jo käsin kosketeltava.

Kun Särkelä sitten ilmoitti, että ensimmäisen kierroksen tulokset käännetään ympäri niin, että paras saa huonoimman tuloksen ja huonoin parhaan, kuului pelaajien joukosta syviä huokauksia. Tärkeintä oli kuitenkin se, että kukaan ei luovuttanut vaan kaikki lähtivät pelaamaan toisen kierroksen ja haastamaan itseään yllättävästä juonenkäänteestä huolimatta. Oli siellä myös muutaman pelaajan kohdalla havaittavissa pientä tyytyväistä hykertelyä ja karvaisten käsien yhteen hieromista.

Toinen kierros ei ollut niin tuulinen kuin ensimmäinen ja se näkyi myös tuloksissa. Juuso Suominen sai huonon ensimmäisen kierroksen jälkeen taas pelin kulkemaan ja onnistui näin ollen hyödyntämään hänelle annetun tilaisuuden. Myöskään Eetu Hartikainen ja Dan Grönholm eivät jättäneet käyttämättä heille annettua etua. Tämä kolmikko siis jakoivat avoimen kärkituloksen -4.

Naisissa Teea Forsström nappasi Sari Pyreen kuuden heiton itselleen ja kasvatti eroa vielä toisella kierroksella kahdeksalla heitolla. Sarin lohduksi voitaneen sanoa, että ilman tulosten kääntöäkin Teea olisi vetänyt pidemmän korren.

Harrastelijoissa suurimmat kärsijät olivat Andy Söderling ja Tapio Knuuti, jotka molemmat pelasivat yhteistuloksen -2. Tuloksenkääntötempun jälkeen heille lätkäistiin 16 heitto lisää ja he päätyivät 14 päälle tulokseen. Jouni Toivio kiitti viiden heiton edusta ja hiipi kaikessa hiljaisuudessa neljän heiton voittoon tuloksella 3 päälle.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava kisamuoto, joka toi hieman tasoitusta tuloksiin. Nyt avoimessa 17 pelaajaa olivat 8,33 heiton sisällä, kun taas ilman tulosmanipulointia he olisivat olleet 17 heiton sisällä ja samat luvut harrastajissa olivat 19 heittoa manipuloimalla ja 56 heittoa ilman. Naisissa kävi toisin, kun manipuloimalla tehtiin kahden heiton erosta 14 heiton ero, mutta se menköön tilostatappion piikkiin.

 

Kiitos ja anteeksi! -Gabiel ”Special” Särkelä-

 

Palkinnoille TD:n mielivaltaisella päätöksellä pääsivät:

Avoin:

  • Juuso Suominen
  • Dan Grönholm
  • Eetu Hartikainen

Naiset:

  • Teea Forsström

Harrastelijat:

  • Jouni Toivio

 

Tuossa taulukko rukatuista tuloksista:

Särkelä Special tulokset

 

ja todelliset tulokset löytyy täältä.

 

Palkitut saavat lahjakortit DGstoreen.

Tästä vuodesta eteenpäin palkintojen lunastamiseksi täytyy myös käydä täyttämässä DGstoren palkintotiedot. <- linkki lomakkeeseen.

Ilmoitus tarvitsee tehdä vain ensimmäisellä kertaa kuin voittaa. Jos kuitenkin myöhemmin sähköpostiosoite muuttuu, niin silloin täytyy tehdä ilmoitus uusiksi niin palkinnot tulevat oikeaan sähköpostiosoitteeseen. Muistathan tämän myös ilmoittaa meille, että saadaan myös TD raporttiin tiedot oikein. DGStoren ilmoituksen lisäksi tiedot (nimi, syntymäaika sekä sähköpostiosoite) täytyy ilmoittaa meille, että saadaan tiedot täsmäämään TD-raporttiin, sekä DGstoren tietojen kanssa. Tämäkin ilmoitus riittää kertaalleen tehtynä.

Summer Warmup – Särkelä Special

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *