Viikkokisat @ Nikkilä 14.4

cropped-logosquare-1.png

Sunnuntaina pelattiin viikkokisat keväisen aurinkoisessa säässä 35 pelaajan voimin.

Anders Mård piti kärki paikkaa hallussa aina viimeisille väylille asti. Tiukalla loppu kirillä Jani Parkkonen kuitenkin kiilasi ohi ja vei paikan auringossa.

Myös holari potti pistettiin jakoon, kun Arttu Pelgonen täräytti 6 väylällä kiekon kippoon 100€ arvoisesti.

Palkitut:

Avoin Jani Parkkonen

Junnut Miika Tjurin

Tasoitus Dan Grönholm, Jari Keskinen ja Ossi Tonteri.

Muiden tuloksia täältä.

 

Palkituille on lähetetty sähköpostitse ohjeet palkinnon lunastamiseksi.

Talviviikkokisat @ Nikkilä 20.1

talvi_19_18Sunnuntaina 20.1.2019 pelattiinkin Nikkilässä pienessä hangessa, viikkokisoja.

Viiden urhean miehen vahvuudella lähdettiin pelaamaan Nikkilän rataa, mutta tällä kertaa pelasimme vain yhden kierroksen suuren lumen määrän takia. Neljä miestä pelasi yli 875 sarjassa ja yksi pääsi pelaamaan yksin alle 875 sarjassa.
Yli 875 sarjassa voiton vei Anders M. tuloksin 36 (-3)
Alle 875 sarjan voiton vei Ari V. tuloksin 50 (+11)

Holaria ei tälläkään kertaa iskenyt kenellekään, joten seuraavissa viikokisoissa nähdään 83€+päivän maksut.

Muiden tuloksia voi katsella täältä.

Vähäisen osallistuja määrän takia valitettavasti lahjakortteja ei jaettu tällä kertaa.

Kiitos kaikille mukana olleille. -Jesse S.-

Sipoon Discstroyers ry:n vuoden 2019 hallitus on pitänyt järjestäytymiskokouksen

Hallituksen järjestäytyminen ja vastuualueet

2018 syyskokouksessa hallitukseen valittiin erovuoroisten jäsenten Matti Koskenmäen ja Niina Koskenmäen tilalle uusina jäseninä Jesse Savolainen sekä Terhi Kytö. Hallituksessa jatkoivat Eetu Hartikainen ja Gabriel Särkelä. Discstroyers ry:n puheenjohtajana jatkaa Jouni Toivio. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Eetu Hartikainen ja yhdistyksen sihteeriksi Terhi Kytö. Rahastonhoitajana jatkaa Gabriel Särkelä. Hallitus kiittää erovuoroisia jäseniä toiminnasta seuran eteen.

(lisää…)

Talviviikkokisat @ Nikkilä 14.10.

Viime sunnuntai lähti hienosti liikkeelle, kun TD-Särkelä saapui paikalle tyylikkäästi myöhässä ja ilmoitti pelaajakokouksessa heittävänsä holarin. Lupaus ei ollut tyhjä, sillä väylällä 12 paukahti suoraan tiiltä pönttöön. Särkelän jälkeen heittovuorossa ollut Henry Söderling paukautti yläpeltiin ja eeppinen tarina oli melkein totta.

Särkelä hoiti myös sudareista voiton Samipekka Saarnion nenän edestä ja putsasi näinollen koko pöydän. Junnuissa Keravalta saapunut Teemu Väänänen hoiti niinikään sudareissa voiton kotiin, Antti Liilan taipuessa kakkoseksi.

Palkitut:

Avoin:

  • Gabriel Särkelä

Junnut:

  • Teemu Väänänen

Tasoitus:

  • Jesse Törnström
  • Tapio Knuuti
  • Mika Borgström
  • Samipekka Saarnio

 

Kaikille kisoissa voittaneille, käykää täyttämässä kyseinen lomake ja varmistakaa, että sähköposti on sama kuin pelaajan metrix tiedoissa: Palkintolomake

Tämä toimenpide tehtävä aina, kun ensimmäisen voiton haluaa lunastaa kisoista kyseisenä kautena.