Hallituksen järjestäytyminen ja vastuualueet
2018 syyskokouksessa hallitukseen valittiin erovuoroisten jäsenten Matti Koskenmäen ja Niina Koskenmäen tilalle uusina jäseninä Jesse Savolainen sekä Terhi Kytö. Hallituksessa jatkoivat Eetu Hartikainen ja Gabriel Särkelä. Discstroyers ry:n puheenjohtajana jatkaa Jouni Toivio. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Eetu Hartikainen ja yhdistyksen sihteeriksi Terhi Kytö. Rahastonhoitajana jatkaa Gabriel Särkelä. Hallitus kiittää erovuoroisia jäseniä toiminnasta seuran eteen.
Hallitus jakoi keskuudestaan myös vastuualueita. Puheenjohtaja Jouni Toivio toimii seuran yhteyshenkilönä Suomen frisbeegolfliiton, muiden seurojen sekä yhteistyötahojen kanssa. Terhi Kytö vastaa seuran tiedottamisesta ja viestinnästä. Kilpailutoimintaa koordinoivat niin virallisten kisojen kuin vapaamuotoisten kisojen osalta Jesse Savolainen ja Gabriel Särkelä. Eetu Hartikainen vastaa seuran talkoiluista, seuramatkoista ja muista seuran sisäiseen toimintaan liittyvistä tapahtumista.
Viikkokisat kaudella 2019
Järjestäytymiskokouksessaan hallitus käsitteli lisäksi tulevan kauden viikkokisoja. Talvikaudella viikkokisat jatkuvat sunnuntaisin ja kesäkauden viikkokisapäiväksi palaa jälleen torstai. Viikkokisojen TD-tiimin kaudella 2019 muodostavat Jouni Toivio, Eetu Hartikainen, Jesse Savolainen, Gabriel Särkelä ja Kimmo Forsström. Mikäli sinulla on halukkuutta olla mukana pitämässä viikkokisoja ja ota rohkeasti yhteyttä TD-tiimin jäseniin.
Viikkokisoissa tarjottavien sarjojen osalta hallitus päätti muokata sarjoja siten, että kaudella 2019 viikkokisoissa pelattavat sarjat ovat rating 875 ja yli, rating alle 875, naiset sekä juniorit. Osallistumismaksut pysyvät samana eli seuran jäsenet maksavat viikkokisoista 2€ ja seuran ulkopuoliset 3€ ja seuran juniorijäsenet 1 €. Seuran ulkopuolisilta junioreilta viikkokisamaksu on jatkossa 2 €.
Vuoden vaihteessa voimaan tulevan tulorekisterin myötä seuran holaripotin maksukäytäntöihin on tulossa muutoksia. Holaripotti on jatkossa enintään 100 € ja ylimenevä osa siirtyy seuraavaan holaripottiin siten että 80 % ylimenevästä osasta siirtyy seuraavaan pottiin ja 20 % jää seuralle. Holaripotti maksetaan ainoastaan voittajan pankkitilille ja holaripotin voittaja tulee täyttää seuran sivuilta lomake potin maksua varten. Tästä tulee lisäohjetta vielä ennen kauden 2019 alkua. Holaripotit maksetaan jatkossa kuukauden 15. ja viimeinen päivä mikäli tiedot on toimitettu oikein.
Kevätkokous
Hallitus päätti järjestäytymiskokouksessaan myös pitää yhdistyksen kevätkokouksen 24.3.2019. Kellonaika ja paikka ilmoitetaan lähempänä virallisessa kokouskutsussa. Päivämäärä kannattaa kuitenkin jo laittaa ylös.