Monkey’s ACE.

NBDGdecodye515ae8

Natural Born Disc Golfers sekä Sipoon Discstroyers ry järjestää perjantaina 12.2.2016 Monkey’s Ace kilpailun Nikkilän pallohallissa sipoossa (lukkarintie 2).

Kellon aika vahvistetaan vielä myöhemmin, mutta pyritään aloittamaan 21:00. On olemassa mahdollisuus että halli saadaan käyttöön vasta klo 21:00 jolloin aloitusaika siirtyy myöhemmäksi (n 21:45)

Kilpailuun osallistuminen 15€ ja harjoitusvuoron lunastaneille 5€. Kilpailu sisältää Kisakiekon (latitude 64 zero hard pure jäätävän hienolla NBDG stämpillä).

Osallistumiseen ei vaadita lisenssejä eikä seura jäsenyyksiä.  Ei ole ikä eikä sukupuolivaatimuksia. 🙂

Kilpailuun mahtuu mukaan 40 ensimmäistä.

Ilmoittautuminen mukaan aukeaa 21.1.2016. Harjoitusvuoron lunastaneet voivat ilmoittautua mukaan ennen tätä.

Ilmoittautuminen sähköpostiin: matti.koskenmaki@discstroyers.org

Maksuohjeet lähetän vahvistusviestissä.

Kilpailu

Kisassa pelataan max10 hengen ryhmissä. rata pelataan niin että, jokaisella väylällä heitetään vain kerran (aloitusheiton). Tuloskorttiin merkataan ”holarit” sekä koriosumat.

Eniten holareita heittänyt voittaa. Jos ollaan tasalukemissa niin koriosumat ratkaisee. Kisassa saa käyttää vain pelaajapaketissa tulevaa kiekkoa.

Kilpailun voittaja palkitaan äärettömällä kunnialla sekä hienolla NBDG tuotepalkinnolla!

Tervetuloa mukaan heittelemään holareita ihan apinana! 🙂

Discstroyersien jäseneksi

Joulukinkku mukavasti sulaa vatsassa ja katse alkaa pikkuhiljaa kääntymään tulevan kauden puolelle.

Discstroyers ry:n ensimmäisellä kaudella (2015) sattui ja tapahtui. Seura oli aktiivisesti liikuttamassa fribaajia ja kauden aikana viikkokisoissa oli lähes tuhat kävijää! Aivan huikeeta! Sipoon Discstroyers näkyi myös paikallisissa tapahtumissa jonkin verran. Nikkilän kirjaston kesäpihan avajaisissa oli pientä putti harjoittelua, sekä Discstroyers oli mukana jokipuiston koulun radan suunnittelussa, sekä avajaisissa vetämässä koulun oppilaille ja opettajille lajiin tutustumista. Myös lajidemoa oltiin vetämässä muutamassa ”kesäjuhlassa” sekä Sipoolaisille eläkeläisille lövhyddanilla. Myös Sipoon historian ensimmäiset PDGA:n alaiset kilpailut järjestettiin Nikkilässä. Susiheitot keräsi 66 pelaajaa erikois 18 väyläiselle radalle. Myös seurareissuja oli Vihdin kaatikselle sekä keski-Uusimaa tour. Myös seura mestaruudet ratkottiin sipoossa ja jälkipelit käytiin iloisessa meiningissä, lövhyddanilla. Vähintäänkin samanlaista meininkiä tuleva kausi tuo tullessaan, joten älä missaa tätä!

Tällä hetkellä discstroyerseja on nelisenkymmentä miestä ja joukossa muutama nainenkin on. Nuoresta vaariin, aloittelijoista kokeneisiin pelaajiin. Sekaan on helppo tulla iästä tai kokemuksesta riippumatta. Peliseuraa löytyy kaikille, se on ainoa varma asia 🙂

Lisenssin omaavia kilpapelaajiakin meillä on kiitettävät 18 ja lisää mahtuu. Saadaan hyvää edustusta kilpakentille myös.

Jäsenmaksu kaudelle on 20€ ja juniorit (1998 syntyneet ja nuoremmat) 10€

Mukaan liittyminen on helppoa. Tästä linkistä pääsee vuoden 2016 jäsenlomakkeeseen.

Talviliigan osakilpailu 3

 

 

 

468x244_vk42_tulos

 

Talviliigan kolmas osakilpailu pelattiin nätissä syys-säässä Nikkilässä. Taisto pisteistä oli kovaa ja loppujen lopuksi Discstroyersien tietäjä, kenttien isäntä Henry Söderling veti pisimmän korren ja täyden 16 pisteen saaliin. Toiseksi tiensä huipulle raivasi toistamiseen Samipekka Saarnio. Samalla Samipekka kampesi itsensä kokonaispistekärkeen. Kolmannen sijan jakoi avoimissa Sami Pensala ja Kennet Öster

Naisten sarjassa Kiti Eerola otti voiton! Hienoa että naisten sarjassa nähtiin osallistumista.

Palkitut pelaajat:

Raakatulos:

Henry Söderling (-2)

Kiti Eerola (+16)

Tasoitettu tulos:

Ari Väisänen (-2)

Kaikille palkituille laitetaan palkinnot sähköpostiin alkavan viikon aikana. Tulokset löytyy Skoorinista?!

Ensiviikosta taas mennään Södikseen pelaamaan!

Talviliigan pistetaulukko:Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.00.16

LADY TOUR, Sipoo

LADY TOUR, Sipoo

Sipoon Discstroyers ry järjestää Söderkullassa Lady Tourin osakilpailun 10.10.2015.

-11:30-11:45 ilmoittautuminen

-11:50 pelaajakokous klo

-12:00 ensimmäinen kierros

-14:20 pelaajakokous

-14:30 toinen kierros

-16:00 palkintojen jako.  (heti kun toinen kierros on pelattu)

Kyseessä on niinsanottu ”matalan kynnyksen” kisa, johon voivat vain naiset osallistua taitotasosta riippumatta. Pelatakseen ei tarvitse kuulua mihinkään seuraan, eikä omistaa lisenssejä. Tarkoituksena on viettää mukava päivä frisbeegolfin parissa. Jos itsellä ei ole kiekkoja ja haluaa silti osallistua, niin ei hätää sillä Sipoon Discstroyers ry lainaa settiä (midari ja putteri) halukkaille. 

-Kilpailussa pelataan Söderkullassa kaksi kierrosta.

-Osallistumismaksu on 5e

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tuotepalkintoja. 

Maksu maksetaan Sipoon Discstroyers ry:n tilille ( FI80 4055 0012 1055 87 ) 8.10 mennessä. Viestiksi Lady tour ja oma nimi.

Ilmoita osallistumisesi (Lady Tour ja omanimi) info@discstroyers.org

Tämän lisäksi voi lisätä itsensä Skooriniin tapahtumasivulle jos käyttää skoorinia. Itse kisassa käytetään paperista tuloskorttia, joten skoorinin käyttö ei ole pakollista.

Tervetuloa mukaan pelailemaan!

 

Vuoden viimeiset torstaiviikkikset.

Torstaina pelataan vuoden viimeiset torstaiviikkokisat. Luvassa on yleisön pyynnöstä pidennettyä ykköstä ja Monkey Island. Tervetuloa mukaan. Ennakkoilmoittautuminen Skoorinissa ja maksu paikanpäällä 17:00-17:20.

Hinnat:

2€ jäseniltä, muut 3€ (päätöskisaan Pro-Jone ilmaiseksi)

Junnut ja naiset egellä mukaan. Myös vapaaehtoinen holaripotti 1€.

Tervetuloa mukaan vuoden viimeiseen arkihauskaan ehkä Sipoon mainioimman frisbeegolfseuran kanssa.

Kysely lopuista syksyn viikkokisoista

Pimeys tulee yhä aikaisemmin joka päivä, jonka kaikki viikkokisaajat ovat varmasti huomioineet. Täten päätimme avata kyselyn ja keskustelun loppusyksyn viikkokisojen kohtalosta.

Alta löytyy kysely, johon vastaamalla voi vaikuttaa jäljellä oleviin viikkokisoihin. Tulos ei ole mitenkään sitova, mutta antaa hyvää tietoa meille mitä ihmiset haluavat.

Kysely on aukia la 12. syyskuuta 18:45 – ti 15. syyskuuta 18:45 välisenä aikana.

Syksyn viikkokisat

  • Loput viikkokisat ainoastaan Söderkullassa (63%, 12 Votes)
  • Vain ennakkoilmoittautuminen (kello 17:00 deadline) (32%, 6 Votes)
  • Nikkilää pelataan vain yksi kierros (16%, 3 Votes)

Total Voters: 19

Loading ... Loading ...

Kommentteihin voi perustella kantansa tai vaikka heittää vaihtoehtoisia ideoita.

Muistutus kauden avajaisista

Pienimuotoinen muistutus tähän väliin.

Vielä ehtii ilmoittautua mukaan kauden avajaistapahtumaan. Tapahtuma on ainoastaan jäsenille avoin, mutta jos et vielä ole liittynyt ehkä Sipoon mainioimpaan frisbeegolfseuraan niin ehdit tehdä sen täältä.

Ilmoittautumisen deadline avajaisiin on 28.4. Ei kannata nyt enää miettiä turhia, vaan mukaan fiilistelemään tulevaa kautta!

Sipoon radoille muutoksia.

Sipoon radoille ollaan tekemässä muutoksia. Lenkkipolut tulevat rajaamaan OB alueet. Jo ihan turvallisuus syistä on hassua ettei radoille ole merkitty OB alueita. Nyt rataopasteisiin tullaan merkitsemään OB alueet ja niiden rajat.

 

Myös Nikkilän #11 pellon ja väylän väliin on pystytetty keskiviikkona 25.3.2015 OB tikut. Eli peltoalue on OB. Myöhemmin katsotaan onko mando tai drop box tarpeellisia.

Viikkokisat 2015

Hei taas.

Kevät tekee tuloaan oikein urakalla ja mennäänkin aimo harppauksilla kohti juhannusta ja lumisateita. Mutta ennen sitä iloa alkaa Sipoossa pyörimään viikkokisat. Jopa vielä ihan jokainen torstai 23.4.2015 alkaen.  Ja ne torstait jolloin jostain syystä viikkokisoja ei pelata, me ilmotamme nettisivuilla ja Facebookissa jonkin tekosyyn kera. Joten pikkuhiljaa voi alkaa vaihtamaan talvisaappaita sandaaleihin sillä varma kesän merkki on se että frisbeet tulevat lentelemään ihan viikkokisojen kera Sipoossa.

Kilpailut järjestetään vähintäänkin satunnaisgeneraattorin mukaan parittomina viikkoina Söderkullassa ja parillisina viikkoina Nikkilässä klo 18:00.  Kisoissa tarkoitus on ylittää itsensä ja pelata paremmin kuin yleensä pelaa. Siksi kisat sopivat kaiken ikäisille, kokoisille, sukupuolisille ja ihan sullekin.

Jos osallistujia on useampiakin niin siinä sivussa myös palkitaan paras raakatulos. Ja jos saadaan ihan kunnon ruuhkat radalle niin laitetaan vielä lottokoneet pyörimään, firman piikkiin tietenkin, ja arvotaan lisävoittaja kisakansasta.

Meidän viikkokisoissa palkinnot tulee Innovastorelta. Ettäs tiedätte 🙂

Täältä tarkemmat tiedot miten osallistua ehkä Sipoon mainioimman frisbeegolfseuran viikkokisoihin.

Tervetuloa mukaan rämpimään metsään ja viettämään erittäin mukavaa frisbeegolf-aikaa!