Lauantaina pelattiin Nikkilässä Helsingin alueen AM-tourin ensimmäinen osakilpailu helpohkolla, mutta teknisesti vaativalla Susiheitot-leiskalla.
MA1 sarja tarjoili tonni-golfia ála Markus Räisänen. Markuksen ensimmäisen kierroksen huikea -10 tulos (rating 1007)
vaikutti siltä, että toinen voitto peräkkäisinä viikonloppuina olisi jo takataskussa. Frisbeegolf-jumalat kuitenkin puuttuivat peliin tai sitten Markus oli kadottanut laukussaan kantamansa sipulin tauolla, sillä hänen ote herpaantui toisella kierroksella täysin, eikä hän saanut tulostaan kuin pari astetta lisää pakkasenpuolelle. Näin ollen kolmen heiton johto suli heiton tappioksi, kun Eetu Hartikainen pyyhälsi tasaisen varmoilla otteilla (-7 ja -6) rinnalle ja ohi. Kolmanneksi itsensä chase cardista nosti Jari Madekivi hienolla toisen kierroksen tuloksella -7, yhteistuloksen ollessa -11.
MA3 sarjassa voitosta taisteltiin sudareilla, kun Topi Stenmanin ensimmäisellä kierroksella (-4) ansaittu kahden heiton johto valui viemäriin ja Kimmo Juuti painoi rinnalle -2 ja -1 tuloksillaan. Sudareilla Kimmon hermot kestivät paineen paremmin ja hän korjasi voiton kotiin. Kolmannelle sijalle nousi yllättäen neloskortista asti Samuli Holmberg, jolla oli selvästi paremmat sudenkesytystaidot kuin kanssa pelaajillaan. Hän onnistui kääntämään ensimmäisen kierroksen +1 tuloksen pakkasen puolelle toisen kierroksen -2 tuloksen avulla.
FA1 ei tarjonnut samanlaista jännitystä, sillä Vilma Kivimäki pelasi reilusti yli oman ratinginsa tuloksilla +5 ja +1. Pirjo Hollemo pelasi keskiarvolta juuri omaan ratingiinsa jääden näin ollen 16 heiton päähän Vilmasta.
FA3 sarjan osalta yleisö odotti jännittyneenä kuinka Jenni Grönvallin ensimmäiset pdga:n alaiset kisat menisivät. Jenni lähti varovaisesti liikkeelle parilla bogilla, mutta puolen välin jälkeinen birdie väylälle 4 nosti itseluottamusta sen verran, että kierrostuloksella +11 otettiin 7 heiton kaula Tiina Karlssoniin (+18). Toisella kierroksella Jenni pystyi pitämään suden hihnassa tuloksella +13 ja kun Tiinakaan ei saanut vaadittavaa tason nostoa itsestään irti (+18 jällen), oli ensimmäinen career win ensimmäisistä kisoista tosiasia.
MA40 sarjassa tarjoiltiin jännitystä koko rahan edestä. Ensimmäinen kierros tanssittiin Jyrki Riihisen ja Mattias Lundströmin tahdissa, kun molemmat nakuttivat taululle tuloksen -3, jättäen keskiviikon viikkokisoissa tuloksella -6 pelanneen ja samalla itsensä ennakkosuosikkeihin nostaneen Mika Malinin kolmen heiton päähän. Kun sarjan ainoat yli 900 reitatut Henry Söderling (+1) ja Riku Tähtinen (+2) konttasivat radan läpi, oli Jyrkillä ja Mattiaksella luottavainen olo toiselle kierrokselle lähdettäessä. Toinen kierros tarjoili kuitenkin sitä mitä yleisö odotti. Henry löysi jostain tarvittavat työkalut joilla hän jäädytti yhteistuloksensa 2 astetta pakkasen puolelle. Ja kun samaan aikaan Mikan peli sakkasi entisestään (+1) ja Mattiaskin nautti enemmän bogi-tikan +1 tarjoilemasta tuloksesta, Henry nosti itsensä kakkoskortista jaetulle kolmannelle sijalle Mattiaksen kanssa. Jyrki jatkoi siitä mihin oli ensimmäisellä kierroksella jäänyt, lyöden jälleen voitolta tuntuvan -3 tuloksen taululle, mutta ensimmäisen kierroksen quattro-bogistaan sisuuntunut Riku sai koko kisojen toiseksi parhaalla -8 kierrostuloksellaan Jyrkin raapimaan päätään. Sudareilla ratkottiin siis sekä voitto että kolmossija. Riku hoiti homma kotiin heti ensimmäisellä väylällä, mutta Henry ja Mattias olivat päättäneet pelata vielä kolmannen kierroksen. Neljännellä väylällä Henry kuitenkin muisti jättäneensä tauolla kahvinkeittimen päälle ja päätti lopettaa sudarit siihen. Birdiellä kolmassija Henrylle ja Mattias joutui tyytymään ensimmäiseen kunniakirja sijaan.
Tulokset Metrixissä
Lauantain Sudet:
MA1
- 1. Eetu Hartikainen
- 2. Markus Räisänen
- 5. Henrik Flykt
- 9. Gabriel Särkelä
MA3
- 5. Sami Lankinen
- 5. Jouni Toivio
- 15. Mika Laukka
- 25. Ville Aalto
FA1
- 1. Vilma Kivimäki
MA40
- 3. Henry Söderling
- 4. Mattias Lundström
- 6. Kimmo Forsström
- 8. Marko Moisio
- 11. Jari Keskinen
- 13. Ari Väisänen
Sunnuntai tarjosi leppoisan parikisan susiheitot-leiskalla. Kisaan oli formaatti otettu mukaillen sekapari-sm:eistä, eli ensimmäinen kierros pelattiin alternatea ja toinen kierros parittomat väylät toughia ja parilliset bestiä.
Ensimmäinen kierros lähti tahmeasti liikkeelle, eikä pakkaselle pelannut yksikään pari. Avoimen miesten sarjan parhaasta tuloksesta vastasivat Jere Vilenius ja Jere Niemi ihannetuloksellaan. Kahden heiton päähän heistä taistelivat Pasi Puukko ja Marko Kindstedt ja kolmen heiton kaulan antoivat Niko Silander ja Timi Lindroos. Toisella kierroksella Niko ja Timi saivat pelin kulkemaan ja löivät avoimen kovimman tuloksen (-5) tulostaululle. Se ei kuitekaan riittänyt sillä vain heiton huonommin toisen kierroksen suorittivat team Jeret, jotka näin ollen korjasivat avoimen voiton yhteistuloksella -4, Nikon ja Timin jäädessä yhteistulokseen -2. Pasi ja Marko lisäsivät tulokseensa yhden plussan ja joutuivat taipumaan kolmansiksi yhteistuloksella +3.
Sekasarja tarjoili yleisölle mielenkiintoisen kattauksen, kun Orimattila-Mäntsälä kaksikko Riikka Salmen ja Marko Suvanto olivat saapuneet haastamaan paikallisseuraa edustavan parin Vilma Kivimäki ja Gabriel Särkelä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen komennon ottivat Riikka ja Marko tuloksella +4. Paikalliskaksikkoa selvästi painoivat edellispäivän kisat, kun he räpiköivät kierroksen läpi tuloksella +6. Yllättäen Toni Määttänen oli löytänyt itselleen hyvän parin, sillä yhdessä Jane Kolkin kanssa he ilmoittautuivat taisteluun mukaan pelaten saman tuloksen kuin Vilma ja Gabriel. Toiselle kierrokselle lähdettiin siis kutkuttavista asetelmista. Tonin ja Janen eväät tauolla olivat ilmeisesti väärät, sillä he huonontivat ensimmäisen kierroksen tulosta 10 heitolla päätyen yhteistulokseen +22. Paikalliset Vilma ja Gabriel sen sijaan olivat selvästi hioneet taktiikkaansa tauolla, sillä he ottivat komennon takaisin itselleen heti ensimmäisestä väylästä lähtien. Neljän väylän jälkeen he nousivat jo rinnalle ja pari väylää myöhemmin Riikka ja Marko saivat katsella enää perävaloja. Huikealla toisen kierroksen tuloksella -6 Vilma ja Gabriel pelasivat koko kisojen parhaan kierroksen ja nostivat yhteistuloksensa nollaan, Riikan ja Markon jäädessä yhteistulokseen +12.
Erityismaininta Jessica Nylundille, joka nuoresta iästään huolimatta jaksoi koko pitkän päivän heitellä isänsä kanssa. Laittakaa nimi muistiin. 😉
Tulokset Metrixissä
Sunnuntain Sudet:
Avoin
- 4. Alex Lindholm ja Lasse Rosenholm
- 5. Miika Tjurin ja Eero Korpimäki
Seka
- 1. Vilma Kivimäki ja Gabriel Särkelä